Miniloma Helsingissä

Yrittäjäperheen lomailu on vähän tällaista.
Mies on ollut kesän todella kiireinen ja aikaa koko perheen lomailuun on ollut aika vähän.
Joten mies lomaili nyt syyskuussa ja tehtiin pieni parin päivän reissu viime viikolla.
Kohta pitää meidän perheen lomailusysteemit miettiä uusiksi, kun ensi syksynä talossa on jo koululainen, eikä lomailua voikaan enää ajoittaa mihin sattuu.


Ollaan monesti käyty kylpylässä, joten nyt mietittiin että olisi kiva tehdä jotain muuta.
Helsinkiin!
Maanantaina otettiin suunta Helsinkiin ja ajeltiin Korkeasaareen.
Aivan ihanan lämmin ilma, eikä ihmisiä juuri ollenkaan.
Saatiin ihan rauhassa kulkea ilman tungosta, mahtavaa!
Eläimet olivat liikkeellä ja saatiin ihastella apinoita, tiikereitä, 
leijonia, karhuja ja paljon muita eläimiä.





Hotelliksi valittiin Sokos Hotel Vaakuna, aivan Helsingin keskustasta.
Siinä olikin tytöillä ihmettelemistä.
Ikkunat olivat suoraan Mannerheimintielle ja 
tytöt istuivat pitkään ikkunalla ihmettelemässä ihmisvilinää.
Vähän eri meininki, kuin täällä meillä landella. =D
Yhdeksän aikaan illalla Eevi sanoi, että 
"Minä en tiennyt että tähän aikaan vielä liikkuu ulkona ihmisiä".
Voihan landepaukkulapseni. =D


Mukana reissulla oli eskarista viikonloppukylään tullut Täpinä-hiiri.
Täpinä vierailee vuorotellen eskarilaisten kodeissa ja 
pääsi nyt Helsinkiin mukaan, jotta hänen ei tarvitsisi olla yksin.




Tiistaina käytiin kävelemässä Helsingin keskustassa, syötiin hyvin ja ajeltiin ratikalla.
Ratikka-ajelu oli itseasiassa reissun kohokohta. =D



Ennen kotiin lähtöä vietettiin vielä muutama tunti Luonnontieteellisessä museossa.
Porraskäytävästä löytyi Anni-apina ja Eevi-apina.


Kiva miniloma!
Tänään jatkuu miehellä ja tytöilläkin sitten normaali arki taas.

- Pia

Ei kommentteja

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun