I love NoaNoa

Eevillä on vähän huonosti t-paitoja, joten tilasin Babyshopista muutaman.
Alla olevat t-paidat ovat NoaNoa merkkiset.
NoaNoan lastenvaatteet on aivan ihania!
Niissä on ihanat värisävyt ja kauniita kuoseja!


Toinen paidoista, legginsit ja sukkahousut ovat kaikki väriä 'Melba'.
Otin Eeville siis tätä väriä paidan ja leggarit ja Annille sukkahousut.
Ajattelin, että niitä on sitten helppo yhdistellä.
No niinkuin kuvasta näkyy, väri on aivan eri!
Jotenkin ajattelin, että olisivat saman sävyiset ollut, kun väriksi on ilmoitettu molempiin 'Melba'. :)
No tulee nuo erikseen kuitenkin käyttöön!

'Melba' värinen paita on kuitenkin aivan täydellinen yhdistelmä meillä jo ennestään olevan tyllihameen kanssa!
Raidallisen paidan pääntiessä ja hihoissa on myös tuota samaa väriä.



Nämä olivat ensimmäiset NoaNoan vaatteet, mitkä meille saapui uutena.
Ennestään olen ostanut NoaNoaa Facen kirppiksiltä ja huuto.netistä.


Eevillä oli torstaina päällä NoaNoan housut ja paita.
Housut ovat kokoa 116(!!), mutta vyötäröllä on kiristysnauha ja lahkeessa on tarpeeksi tiukka kuminauha.
Tuollaiset pussittavat ne kaiketi pitäisikin olla.
Kuosi on suloinen, näkyy ylempänä kollaasissa paremmin!
Uusi raidallinen paita sopii täydellisesti housuja kaveriksi!
Annilla Zaran housut ja Vertbaudetin paita.

Käytin tilaukseen Hunajaista -blogin -15% alekoodin.
Pari tuntia tilauksen jälkeen tuli tekstiviesti, että melkein koko valikoima olisi -25%.
Ugh. Elämä on. :P
Babyshopissa on muuten todella nopea toimitus.
Tämä on toinen kerta kun tilaan ja molemmilla kerroilla on tilaus tullut perille muutamassa päivässä!
Nyt tein tilauksen sunnuntaina iltapäivällä ja keskiviikkona oli tuotteet perillä!

Oletteko tutustuneet NoaNoan vaatteisiin?

- Pia

7 kommenttia

  1. Suloiset tytöt ja ihanan hempeitä vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mä olen ihan hurahtanut näihin hempeilyihin! :)

      Poista
  2. Meillä on muutama Noa Noan vaate, jotka olen tilannut Lillisistä (Boutique Lillis). Ovat kyllä kauniita ja suloisia niin arkeen kuin juhlaankin.

    Mulle on kans käynyt noin, että olen tilannut jollain alekoodilla ja sitten heti perään on tullut tuplaten parempi koodi. Kooditarjoukset on kivoja, mutta pistävät välillä kyllä asiakkaat vähän eriarvoiseen asemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä paljoa normaalihinnoilla kannata mitään tilailla, tarjouksia tulee vähän väliä! :)

      Meillä menee aika usein arki- ja juhlatyyli vähän sekaisin. On vähän arkikin juhlaa usein noin niinkuin vaatetuksen puolesta! :)

      Poista
  3. Monta kertaa ihaillut ja meinannut tilata noa noan vaatteita, miten muuten koot pitää paikkansa näissä vaatteissa? Näyttää kyllä niin kivoilta kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä pitää koot paikkaansa. Eeville otin nyt kokoa 104, mitä muutenkin käyttää. Ja on vähän vajaa 104cm pitkä!

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun